Eteisen ongelmakohta

 

Meidän eteisemme on suuri, mutta siinäkin on ongelmakohtansa.
Ison aulan ja sisääntulon lisäksi siinä on tälläinen pitkä käytävä.


Huoneet ja kylpyhuone sijaitsevat käytävän varrella.
Toisella puolella käytävää on keittiö, Miehen huone ja makkari.
Toisella minun huoneeni ja kylppäri.


 


Käytävän päässä on vaatehuone.


Tuon oven viereen ostimme Sisustus Satiinista 2 Riviera Maisonin peiliä joulukuun alussa.
Yksi minulla olikin jo ennestään.


Oven päälle olen suunnitellut hyllyä koko seinän leveydeltä.
Korkeutta on kuitenkin ihan hyvin.


 

Käytävässä on yksi iso seinänkaistale ehjää tilaa.


Sitäkin olen miettinyt, voiko tuollaiseen laittaa esimerkiksi tauluja.
Tauluthan vaativat kuitenkin etäisyyttä, kun niitä katsotaan.


Mikä siis neuvoksi?
Onko teillä vastaavia ongelmia?




Eteinen olohuoneesta katsottuna.


Eteinen keittiöstä katsottuna.


 


 

Siinäpä katsausta eteisestämme. Sisustusvinkkejä otetaan vastaan.


 

Sitten pari kuvaa keittiöstä.


Kuvasta päätellen meillä pitäisi sijaita pipari- ja leivostehdas.


Mutta ei.
Ensimmäistäkään piparia ei ole paistettu. Joitain muffineja kylläkin.

Joulutorttuja sensijaan on paistettu paljon.
Laitan niihin päälle omena-kanelimarmeladia ja vanilijakreemiä. Nam...


                                        

Uudennäköisiä kynttelikköjä tulee joka vuosi.
Olen lopen kyllästynyt niihin tavallisiin sähkökynttelikköihin.


Tämä on yksinkertainen ja melkein koko ikkunan levyinen.
Lamppuja on niin paljon, että se valaisee mukavasti pimeällä.


Nuorelle Aikuiselle sanoin, että meillä kuule on "kulmakunnan komein kynttelikkö".
Oli näkynyt jo kauas,kun koulusta tullessaan poikkesi meillä.

 


Vihdoin muistin myös noutaa blogiini Tunnustuksen, jonka sain Arjalta blogista "wanhaa ja valkoista".

Kiitos Arja tästä huomionosoituksesta!  Tuntuu mukavalta saada
aurinkoinen tunnustus tähän pimeään vuodenaikaan.



Laitoin tunnustuksen heti myös sivupalkkiin muiden joukkoon.

En tiedä pitääkö tätä jakaa eteenpäin, Arja oli jakanut 4:lle.

Tämä on aina yhtä vaikeaa.  Híenoja ja mielenkiintoisia blogeja on niin runsaasti, että on suuri vaikeus nostaa sieltä jokin toisten yläpuolelle.  Kirjoitan tätä yöllä yhden maissa, enkä jaksa miettiä, kenelle sitä jakaisi.

Joten olkaa hyvät ja ottakaa mukaanne piristystä päivään.




ARVONTAAN ON AIKAA OSALLISTUA VIELÄ PARI PÄIVÄÄ 15.12 ASTI!!
Osallistua voi sivupalkin kuvan kautta.




Hiirivaarin joulusatu osa 3 päivitetty eilen.




Rauhallista joulun odotusta teille kaikille!!!






~~~   ulla-kristiina   ~~~