Pariisi III

 

Kävimme Porte de Vanvesin kirpputorilla. Kirjan mukaan se on pieni. Me kiersimme monta tuntia ja kun loppua ei näkynyt, niin luovutimme.
Hinnat vähintäänkin Suomen tasoa, jos ei kalliimpaa. Ostimme vain joitain pieniä tavaroita.

 

Vanha ihana peltinen laatikko, jossa oli oikea avainkin, mutta ei mennyt lukkoon. Pyöri vain lukossa. Ja ihana kädensija. En tiedä onko alunperin kuulunut siihen.

Ja vihdoin viimein sain himoitsemani puisen mitan, joka on vielä 2 metriä pitkä. Ihana.

Ostin 2 pientä monogrammileimasinta. Isot olivat niin kalliita, että en malttanut sellaiseen laittaa rahojani. Mutta upeita ne olivat.

 

Kirjat ovat yksi heikkouteni. Mitä pienempi sen parempi. Jos on vielä nahkakannet, niin löytö lähentelee minulle lähes täydellisyyttä. Tämä kirja oli pieni 5,5 x 10 x 1,5cm ja viininpunaiset nahkakannet.

 

Tämä kirja pääsi mukaan, koska maksoi vain 1 euron. Lisäksi se oli pienempi kuin A6.
Sitähän voi käyttää vaikka askarteluun.

 

Siellä oli valtavasti ihmisiä. Kaikkien pöytien lähelle ei edes päässyt. Kaikkea ihanaa isompaa tavaraa oli vaikka kuinka paljon, mutta miten sellaisia kuljetat. Oli vain tyytyminen kaikenlaiseen pieneen.

 

Luulin tätä käsinkirjoitettua kirjasta päiväkirjaksi ja hinta vain muutamia euroja. Mutta ilmeisesti siihen on joku kirjoittanut laulujen sanoja. En ole kyllä varma, kun en osaa ranskan kieltä.
 

 

 

 

Nämä viime vuosisadan alusta olevat muotilehdet ostin samalta myyjältä kuin käsinkirjoitetun kirjasenkin. Mies oli seurannut edellistä asiaksasta ja tiesi, että 3 lehteä saa vitosella. Pähkäilimme mitä mahtaa maksaa 4 lehteä ja kirja yhteensä. Myyjä sanoi suomea murtaen, että koko kasa maksaa 10e. Oli iloinen yllätys löytää hieman suomenkieltä puhuva myyjä. Hän oli suomalaisen naisen kanssa naimisissa ja asunut joskus Suomessakin. Napapiirin yläpuolella Sallassa. Tämän jälkeen olimmekin melkein sukulaisia, koska minäkin olen asunut siellä.
Huomatkaa muuten toiseksi alimmaisen lehden mittataulukko. Siinä koon 36 vyötärönympärys on 49cm. Tällä hetkellä taitaa viralliset mittataulukot olla parikymmentä senttiä isommat tuossa koossa.


 

Eräällä myyjällä oli iso laatikollinen suklaamuotteja. Ihan tuli valinnanvaikeus vastaan. Lopuksi päädyin tuollaiseen suklaalevy muottiin. Olin ihan innoissani kun tuollainen aarre tuli vastaan.
Ostin 2 pellavaista pyyhettä/liinaa, jossa oli kaunis monogrammi keskellä. Sain itse valita liinat ja kotona huomasin, että toisessa oli pieni reikä.

 
Tämä on jonkinlainen muffinssimuotti. Sillä on oma nimikin, mutta en tietenkään muista mikä.
Ilmeisesti sen leivonnaisen mukaan tulee nimi.

 



 

Alimmaisena olevat puiset lankarullat ostin myös. Pienemmät lankarullat ovat sormustinta pienempiä. Nuppineulatyyny, sormustin ja sakset on Suomesta ostettuja.

Tavarat ovat kaikki levällään etsimässä paikkaansa, enkä suoraan sanoen muista ostimmeko kirpparilta jotain muuta.

 

Tämä tavaratalo on upea Galeries Lafayette. Jos haluaa kierrellä, niin täällä saa kyllä aikansa kulumaan.
 

Alakerrassa on hyvä herkkumyymälä. Sieltä ostimme tuliaisherkut sekä ihanat K.Lagerfeldin kuvaa ja nimikirjoitusta kantavat pienet metalliset CocaCola light pullot. En tiedä saako näitä pulloja Suomesta.
Ruusuvettä piti tietenkin ostaa. Ruususaippua on jo käytössä.

 

Nämä on ostettu Au Printemps tavaratalosta. Siellä on kaikennäköistä hauskaa ja kekseliästä keittiötarviketta. Ja kallista.
100ml oliiviöljypullo näyttää aivan miesten parta-/hajuvedeltä.

Saa nähdä miten käy, kun aletaan paistamaan muffinsseja silikonikupeissa. Laitan sitten kuvaa, jos saan onnistumaan. Mutta helteillä ei meillä leivota.

Pariisissa oli alennusmyynnit samaan aikaan, kun olimmme siellä. Saimme ostettua lapsenlapsille vaatetta ja muuta kivaa ihan kelpo hintaan. Niin että pikkuputiikkejakin sai kyllä kiertää ihan tarpeeksi.

Taisi tulla niin pitkä postaus, ettei kukaan jaksa lukea tai katsoa loppuun asti.



Kiitos edelliseen postaukseen kommentoijille, vierailijoille ja lukijoille!!




Ihania heinäkuun viimeisiä päiviä teille kaikille!!!