Suloisia kirppislöytöjä
Olin katsellut tuota kaunista jalustalla olevaa tytönpäätä kirpputorilla jo ennen Pariisin matkaa. Matkan jälkeen muistin sen ja pakkohan se oli kiirehtiä kirppikselle, josko se vielä odottaisi siellä minua.
Ja siellä se oli minun kaunokaiseni. Laitettiin kärryyn heti, eikä enää mietitty.
Katselin sitten samana iltana heinäkuussa tullutta Jeanne d´Arc Living lehteä. Ja siellä oli vitriinissä samainen tytönpää. Olin enemmän kuin tyytyväinen.
Toinen löytö oli iso madonnapatsas. Siitä oli jalustasta irti pala, mutta se ei minua haitannut. Liimat on keksitty. Maksoi 3€. Siis aivan pakko-ostos.
Tämä vanha peltilaatikko sai säilyttääkseen vanhat hienot kirjeeni. Kirjeet aikoinaan ostettu Huutonetistä.
Ostin 2 Lankaköynnöstä Plantagenista Tuijan blogin Tuijan koti ja puutarha innoittamana. Minulla on aikaisemminkin ollut niitä, mutta minun käsissäni ovat melko pian kuolleet.
Plantagenissa oli tarjouksessa suurikukkaisia Tulilatvoja. Niitä ostin sen vuoksi, että sain takana olevat Tulilatvat kukkimaan uudestaan. Eihän ne ole yhtä tuuheita kuin uusi, mutta onnistumisen ilo oli suuri.
Tänään haetaan Prinsessa ja hän viipyy sunnuntaihin.
Eli koneella ei paljon ehdi käydä.
Kiitokset uusille lukijoille, edelliseen postaukseen kommenttinsa jättäneille ja vierailijoille!!
Aurinkoista loppuviikkoa kaikille :)