Syyskuu ja tunnustukset
Taakse jäivät kesäkuukaudet ja tänään ollaan syyskuun ensimmäisessä päivässä.
Pakko oli taipua ja vaihtaa kesäkenkien tilalle loafereita ja muita kävelykenkiä.
Laukut saavat muuttua tummempiin ja takki on vedettävä niskaan ulos lähtiessä.
Vierähti viikko etten käynyt koneella kuin parina päivänä. Huomasin, että aikaa kului taas liikaa tietokoneen ääressä. Lisäksi olo on ollut jotenkin tukkoinen, mutta ei ole kunnon flunssaakaan oikeastaan.
Minulla on melkoisesti vanhoja kauniita tyynyliinoja ja pöytäliinoja.
Ja ikäänkuin ei olisi ollut tähdellisempääkään tekemistä, niin liotin kaikki kloriitissa, pesin ja silitin.
Sitten pienet pöytäliinat lipaston laatikoihin ja isommat kaappiin rullalle. Pitäisi olla jokin paikka, missä niitä voisi pitää esillä tai ainakin sellainen kaappi, jonka ovea voisi pitää auki silloin tällöin.
Tämän valkoisen vanhan matkalaukun maalasin joskus, mutta nyt sille löytyi ensi kertaa "käyttöä". Laukussa on kirpparilta ostamani virkattu iso pyöreä pöytäliina. Sekin sai kloriittikäsittelyn.
Vanha valokuva kehyksissä, joista puuttuu lasi. Kellonrämä ilman lasia sekin. Koska lie viimeksi aikaa näyttänyt. Uushopeisia hiusharjoja ja vaateharja.
Koruteline, jossa hopeaketjuja ja rihkamaa.
Sitä sisältää tällä kertaa vanha kapsäkki.
Olohuoneen ruokailuryhmässä on jotain uutta.
Pöytäliina on se sama kuin melkein aina ennenkin.
Kukka on jaksanut kasvaa ahtaassa korkeassa lasiastiassa jo vaikka kuinka kauan.
Mutta tuoli on saanut siivet.
Miksikö? Siihen löytyy hyvinkin maallinen selitys.
Tuolin päällisessä oli tahra. Yksinkertainen ja helppo tahranpoisto.
Sain tälläisen tunnustuksen blogista Hyvä Mieli. Kiitän ja kumarran! Tähän tunnustukseen kuuluu kertoa 7 asiaa itsestään. Sain jo aikaisemminkin saman tunnustuksen ja hätähousuna tulikin kirjattua vain 6 asiaa. Eli yritetään uudestaan.
1. Olen 30v jälkeen virkannut pienen pätkän yksinkertaista pitsiä, joka tulee nuken lakanaan. Sitten joskus.
2. Olen järjestellyt muutamia kaappeja ja kuin taikaiskusta niihin tulee tilaa.
3. Pitäisi olla ahkera ja käydä kaikki kaapit läpi uuden tilan toivossa.
4. Iso parveke on laitettu syyskuntoon. Pienempi parveke saa odottaa seuraavaa innostusta.
5. Kärsin huonoa omaatuntoa siitä, etten ole saanut piirrettyä ja maalattua kesällä. Ei auttanut vaikka järjestin hyllyn maalaus- ja piirustustarvikkeille.
6. Eli olen erittäin saamaton. Toivottavasti en parantumattomasti.
7. Huono omatunto vaivaa myös siitä, etten ole käynyt blogeissanne vierailuilla puhumattakaan kommentoinneista. Viikossa jää paljon jälkeen asioista.
Sain toisenkin tunnustuksen. Se oli blogista Paperiaurinko. Kiitokset tästäkin huomionosoituksesta. Olen otettu.
Jostain syystä en saanut millään siirretyksi kuvaa tekstin joukkoon, joten kuva on sivupalkissa ylimmäisenä. En tällä kertaa jaa tunnustuksia eteenpäin, mutta jokainen vierailija voi ottaa vapaasti tunnustuksen mukaansa.
Kiitoksia kaikille vierailijoille ja kommentoijille, jotka olette jaksaneet käydä blogissani, vaikka olikin viikon tauko postauksessa.
Kauniita syyskuun päiviä teille jokaiselle !!