100 asiaa minusta

 


Laitan pari vanhaa valokuvaa ja kerron 100 asiaa itsestäni.


1. Minulla on tumma tukka.
2. Tukkani on aina ollut lyhyt, paitsi ihan pienenä.
3. Minulla on ollut silmälasit 15-vuotiaasta lähtien.
4. Minulla on 3-teholinssit ja lisäksi lukulaseja joka paikassa.
5. Silmälasini ovat jatkuvasti hukassa, kun vaihtelen niitä.
6. Olen horoskooppimerkiltäni rapu.
7. En usko horoskooppeihin.
8. Yritän noudattaa intuitioitani. Aina en muista.
9. Uskon itseeni, mutta myös johdatukseen.
10. Tiedän, että meitä autetaan elämässä jostain.
11. Minulla on 1 lapsi, aikuinen poika.
12. "Omistan" 3 ihanaa lastenlasta.
13. Rakastan Miestäni.
14. Olen erittäin onnellisessa parisuhteessa.
15. Minulla on 3 siskoa. Veli on enkelinä.
16. Olen sisarusparven toiseksi vanhin.
17. Minulla on karjalainen isä ja satakuntalainen äiti.
18. Vanhempani ovat nukkuneet pois.
19. Kaipaan usein äitiäni.
20. Olen asunut lapsuuteni ensimmäiset 7v Kouvolassa.
21. Kansa-ja keskikoulun kävin Siikaisissa.
22. Olen asunut 7:llä paikkakunnalla, myös Napapiirin yläpuolella.
23. Minua ei saisi Lappiin enää millään.
24. Paras asuinpaikka tuntuu olevan nykyinen eli Jyväskylä.
25. Olen ollut hoitoalalla töissä eri puolella Suomea.
26. Työpaikkoina on ollut erään keskussairaalan laboratorio, muutama terveyskeskus, mielisairaala, neuvola, toisen keskussairaalan gastroenterologinen osasto, hammaslääkärin vastaanotto.
27. En ole enää työelämässä.
28. Sairastan neljää perinnöllistä sairautta, mutta suvussa esiintyy vain yhtä noista neljästä. Lääkäri sanoikin, että jonkun on oltava ensimmäinen.
29. Saan ihan hyvin aikani kulumaan kotona.
30. Minulla ei tule koskaan aika pitkäksi.
31. Olen paljon yksin kotona. Miehellä aika lailla työmatkoja ja luottamustehtäviä.
32. Olen hieman erakkoluonne ja viihdyn yksinäni.
33. Olen erittäin huono pitämään yhteyttä muutamaan ystävääni tai sukulaisiin.
34. Kärsin siitä huonoa omaatuntoa, mutta en saa muutetuksi asiaa.
35. Olen aikalailla vetämätön nykyään.
36. Onneksi välillä tulee parempia aikoja ja silloin otan kaiken irti itsestäni.
37. Olen ollut ennen kova ompelemaan.
38. Kun poika oli lapsi, ompelin hänen vaatteensa ja omani. Sekä sukulaisille siinä sivussa jonkin verran.
39. Tilkkutöitä on tullut tehtyä valtavat määrät.
40. Olen antanut kaikki tilkkutyökirjat ja pari mappia ohjeita sekä kankaat pois.
41. Virkattua tuli nuoruudessa niin paljon, etten ole sen jälkeen pitsiä tai pöytäliinaa virkannut.
42. Huovutusta olen harrastanut, sekä kuiva- että märkähúovutusta. Se vei aikoinaan mennessään.
43. Olen ollut paperintekokurssilla enkä pitänyt siitä yhtään.
44. Lasinpuhallustakin on kokeiltu, mutta en pitänyt siitäkään.
45. Olen aina ollut kova askartelemaan ja tekemään käsillä.
46. En muista, mitä kaikkea olen harrastanut.
47. Niinkuin näkyy, olen helposti innostuvaa tyyppiä.
48. Ai niin, akvarellimaalaus ja piirtäminen on harrastuksista ykkönen.
49. Tykkään sisustaa ja tehdä asetelmia joka mahdolliseen paikkaan kotona.
50. Meillä oli olevinaan iso asunto kun muutettiin. Nyt se on ahdas.
51. Oikeammin sanottuna; asunto on edelleen iso, mutta tavaraa on liikaa.
52. Olen varsinainen kirpputorien kiertäjä. Mutta keskustassa ei ole kuin 2 kirppistä.
53. Kerään melkein mitä vaan.
54. Rakastan 50-luvun esineitä ja huonekaluja.
55. Mieheni laittaa meillä ruuan.
56. Meillä käy siivooja kahden viikon välein.
57. Itse siivoilen siinä välissä. Laiskasti.
58. Inhoan imuria. Käytänkin aina lastaa, kun siivoan lattioita.
59. Minä hoidan pyykinpesun. Mies asitanpesukoneen.
60. En tykkää silittämisestä, vaikka minulla onkin kunnon puoliteolliset laitteet.
61. Eniten inhoan silittää miesten pitkähihaisia paitoja.
62. Käymme yhdessä mankeloimassa. Kaikki pyyhkeet ja lakanat mankeloidaan.
63. Meillä ei ole mattoja kuin parvekkeilla, keinutuolin alla ja ulko-oven edessä eteisessä.
64. Verhojakaan meillä ei ole kuin yläkappa keittiössä.
65. Meillä on vieläkin ikkunat pesemättä.
66. Olen kenkä- ja laukkufriikki.
67. En osta paljon vaatteita, koska olen niin ylipainoinen.
68. Painonnousu alkoi, kun sairastuin. Läski istuu kuin tatti luitteni ympärillä.
69. En ole koskaan ollut urheilullinen.
70. En omista lenkkivaatteita, lenkkareita kylläkin kahdet. Niitä ei ole käytetty.
71. Minulla on geelikynnet. En ikinä luovu niistä.
72. Meikkaan enää vähän, mutt aina kun lähden johonkin.
73. Käytän kirkkaanpunaista huulipunaa. Olen aina käyttänyt.
74. Olen värianalyysissä talvi. Olen niin selvä talvi, että olen ollut parilla kurssilla opettajan koekaniinina.
75. Olen aina tietänyt, mitkä värit sopivat minulle. Värejäni ovat kylmät kirkkaat värit ja musta. Talvi on ainoa, jolle musta sopii kasvoja vasten.
76. Nykyään käytän vaatteissä mustaa ja valkoista. Huivit saattavat olla erittäin värikkäitä. Samoin kengät ja laukut.
77. En voi sietää kaksinaamaisuutta enkä mielistelyä.
78. Olen uskaltanut aina puolustaa omia ja työtovereiden oikeuksia esimiehille. Siksi olen ollut melkein joka työpaikalla esimiesten hampaissa.
79. Olen empaattinen.
80. Olen herkkä ja itken helposti.
81. Nauran myös herkästi. Karjalaiset tätini olivat samanlaisia.
82. Hermostun harvoin.
83. Minulla ei ole enää pitkää pinnaa tehdä isoja käsitöitä.
84. Olen aina ollut sellainen, että kaikki pitää saada äkkiä valmiiksi.
85. Kun olin työelämässä, olin tosi nopea tekemään töitä. Samoin kotona kaikki hoitui hetkessä.
86. Nykyään olen hidastunut ja nautin kiireettömistä päivistäni.
87. En pidä melusta.
88. Melun tähden en halua käydä elokuvissakaan.
89. En katso TV:tä.
90. En polta tupakkaa.
91. En käytä alkoholia.
92. Teen aina sängyssä illalla sudokuja.
93. Ennen luin paljon kirjoja, nykyään en. Mutta olen nyt päättänyt ostaa kirjan.
94. En juo kahvia.
95. Teetä juon kylässä ja joskus kotona.
96. Nyt väsyttää. Eikö tämä jo lopu.
97. Nukun joka päivä päikkärit.
98. Nyt lyö tyhjää...
99. Herään joka aamu ennen puoli viittä ja luen sanomalehdet.
100. En pidä kesäkeitosta. Sainpas täyteen.

Jaksoiko joku lukea loppuun ?? Saa tunnustaa, jos ei jaksanut.

 


Olen saanut JaanaElinalta tämän ihanan tunnustuksen blogista Aika on taikaa.

Minusta upeita ja rakastettavia blogeja on paljon. Tuon 100:n listan miettimisen jälkeen en jaksa enää jakaa tätä tunnustusta yksittäisille blogeille. SE KUULUU KAIKILLE, JOIDEN BLOGIEN KANSSA OLEN TEKEMISISSÄ!! OTTAKAA VASTAAN !!!




Kiitos kaikille lukijoilleni, kommenoijille ja vierailijoille!!



Sateesta huolimatta ihanaista viikonloppua teille hyvät blogiystävät :)

ARVONTA SUORITETTU

 

Lupasin eilen jossain kommentissa laittaa kuvia emaliastioistani. Blogin pitäjä keräsi samanlaisia astioita. Tietenkään en muista, kenen blogi oli kysymyksessä. Pyydän pyhimmästi anteeksi.
Löysin viimeviikkoiselta matkalta Turusta tuon kahvipannun ja litran mitan. Muut ovat aiempia löytöjä.

 

Kaikki ovat hyvin siistikuntoisia. Vanhimpia löytöjä ovat potta, pieni vati ja suppilo. Potasta keräily taisi alkaa.

 

 

Tälläinen lasinen vuoka 60-luvulta löytyi Jyväskylästä. En ole aikaisemmin nähnyt moista.
Myyjä sattui olemaan paikalla ja sanoi, että vuoalla saa kakkuun kauneimman pinnan kuin millään muulla. Hänelle jäi vielä 2 vuokaa kotiin.
Minä en osaa kuivakakkuja paistaa, joten meillä se jää kyllä käyttämättä.
Toisessa kuvassa on pienet vanhat lasiset mitat. Luulen, että niillä on ikää melkoisesti.
 


No niin, arvonta on siis suoritettu.
Yhteensä osallistujia oli 145 ja arpoja 290kpl. Melkoinen määrä minun blogissani.

Kiitos kaikille osallistujille!!

Onnettarena toimi Mieheni ja kovan hämmennyksen jälkeen maljasta nostettiin seuraavat arvat;

 

Pääpalkinnon voitti Sally. Palkinto on tarjotin ja kankaiset lautasliinat Riviera Maisonilta. ONNEA Sally!!!

Lohdutuspalkinnon voitti Viivu. Tämä palkinto on Riviera Maisonin pyöreä kori, jossa on pitsejä, nauhoja ym. ONNEA Viivu!!!

Sally ja Viivu, laitatteko ystävällisesti osoitetietonne tulemaan.
Paketit yritän postittaa tällä viikolla, tai viimeistään ensi maanantaina.

 

Kiitän kaikkia lukijoita, kommentoijia ja vierailijoita!!



Toivotan aurinkoa ja iloa jokaisen päivään :)

Reissumiehinä

 

Olimme viime viikolla reissun päällä torstaista sunnuntaihin. Miehellä oli kokous perjantaina kaupungissa "K" ja olimme aivan keskustan hotellissa 2 yötä. Hotellihuoneen ikkunoista näkyi iso kauppatori.
Respassa sanottiin, että langaton nettiyhteys toimii hyvin. Ja katinkontit! Pätkittäin toimi, eikä yhtään sen paremmin. Siispä en voinut käydä kommentoimassa blogeihin.

Lähdimme siis torstai-aamuna aikaisin ajelemaan, että ehtisimme vähän yhdessä kierrellä kaupunkia. Ehdittiin hyvin katsella kaunista kaupunkia. Ja oli kuuma!!

Perjantain sitten pähkäilin yksin kaupungilla. Hotellin vieressä oli ihana antiikkiliike, jossa sattui olemaan 40%:n alennuksella muut tavarat paitsi huonekalut. Sinne meni centti poikineen.
Ja useampi kirpputorikin oli keskustassa. Löytöjäkin tein. Ja oli kuuma!!


 

Lauantaiaamuna lähdimme kohti Poria H-siskon luokse kyläilemään ja olimme jo puolilta päivin perillä.
Tuossa kuvassa olevet pussit vein siskolleni. Niissä oli kuivaamiani kukkasipuleita.
Hauskaa oli, siskon mies on hyvä seuranpitäjä ja muutenkin mukava vitsinvääntäjä.
Päivä oli kaunis, istuskelimme pihalla ja grillasimme. Ja oli kuuma!!


Illalla olimme myöhään kotona ja sunnuntai aamuna lähdimme ajamaan Miehen kotiin.
 

Kuvat pihapiiristä, jonka rajana luikertelee pieni joki. Joessa oleva sulku pitää veden pinnan matalana.
Isot kivilohkareet ovat jäännöksiä vanhasta sillasta. Tie on joskus kulkenut siitä.
Kesä ei ole vielä niin pitkällä kuin Jyväskylässä, koska paikka on pohjoisemmassa.
Aika kului sielläkin mukavasti ja välillä sateli vettäkin. Ei ollut enää kuuma!!


 

Meillä oli kukkienhoitajana pojanpoika Melkein Aikuinen.
Sellaisilla helteillä piti parvekkeiden ikkunoita avata päiviksi ja sulkea öiksi. Ja kastelua tarvittiin päivittäin.
Hyvin hoiti hommansa. Kukat olivat yhtä hyvässä kunnossa kuin lähtiessäkin, jos ei paremmassakin.


 

Posti toi mukavan paketin tänään. Arvasin Wilhelmiinan äitienpäivälahjan oikein blogissa Kotiliesi. Kiitos oikein paljon sinulle Wilhelmiina!!


Arvonta-aikaa on siis vielä tämä päivä kokonaan! Olen antanut väärää infoa jossain vaiheessa. Vanhuus, vanhuus...

Arvontaan osallistuneita on paljon. Kiitos teidän osallistujien!
Teen huomenna arvontalipukkeet ja arvomme sitten keskiviikko iltana!

TEIN JO AIEMMIN TÄMÄN POSTAUKSEN, JOHON OLI TULLUT JO 6 KOMMENTTIAKIN. SAIN SEN KUITENKIN HAIHTUMAAN JOHONKIN NETTIAVARUUTEEN.
TEMPPUILEEKO TÄMÄ KONE VAI OLENKO KALKKEUTUNUT VIIME VIIKOSTA?! OTTAA PÄÄSTÄ!
ANTEEKSI TEILLE, JOIDEN KOMMENTIT HÄVISIVÄT.

Kiitos jälleen uusille ja vanhoille lukijoille, kommentoijille ja vierailijoille!


Aurinkoisia päiviä kaikille sääennustuksista huolimatta :)

Mukavaa postia ja löytöjä

 

Mies maalasi vanhan ison korin valkoiseksi ja nyt siellä säilytetään pellavatyynyjä. Mielestäni kaikenmaailman koreja saisi olla vaikka kuinka paljon.

Kuvan tuoleja on harmittavasti vain 3 kpl. Ostin Huutiksesta 5e:n kappalehintaan, kun myyjä oli Jyväskylästä. Ei tullut rahtikuluja ja kun halvalla sai.
Ne ovat todella raskaat, täyttä puuta siis. Haettaessa ne olivat tummanruskeat ja lakatut.
Monta kuukautta tuolit olivat Miehen huoneessa ja mietittiin mitä tehdä niille. Kun eivät oikein edes mahtuneet meille. Mies ei suostunut hiomaan ja maalaamaan niitä ja minulla ei taidot olisi riittäneet.
Sitten löytyi paikka, jossa ne hiottiin ja maalattiin 20e / tuoli. Ja ihan hienot niistä tuli.
Eikä auttanut kuin tiivistää huonekaluja, että saatiin tuolit mahtumaan olohuoneeseen.

Olen pienessä ajassa löytänyt kirpparilta posliinisia madonnia 3 kpl. Kaksi on isoa ja 1 pieni. Isot 3e ja pieni 1e. Kaksi niistä löysi tiensä tälle pöydälle.

 

Tämä suloinsen litran alumiinihinkki löytyi myös kirpparilta. Minulla on ennestään isompi 5 litran maitohinkki, mutta siinä ei ole kantta.
Mies osti reissullaan tuollaisen pikkuruisen maitotonkan litran kannun kaveriksi. Saavat ainakin vähän aikaa olla keittiön tasolla.

 

60-luvulta peräisin oleva kanamunakenno maksoi euron ja samalta ajalta ovat peräisin kovaa muovia olevat kermakko ja sokerikko. Ne ovat aikaisempia hankintoja Huutonetistä.

 

Näin upean arvontavoiton sain tänään postista. Voitin Sanin arvonnassa blogista Tikbumsa. Kauniit kiitokset kätevästä kauppakassista. Sitä saa pienemmäksi päissä olevien nepparien avulla ja avoimena laukku on tosi suuri. Se on sekä kaunis että käytännöllinen. Vielä kiitokset!

 

Siivosin eilen molemmat parvekkeet ja kyllä särki polvia sen jälkeen. Oikea on tällä hetkellä yhtä kipeä kuin vasenkin. Myötätunnostako äitynyt mokoma. Siinä valitusosuus.

Kuva makkarin parvekkeelta, jossa toinen pää ainakin vähän aikaa saa olla valkoisena.
Kunhan se kauan kaivattu ompeluinnostus nyt suostuisi tulemaan, niin parveke saa uuden vaaleanpunaisen kuosin. Prinsessan toiveitten mukaan.


Vielä ehtii osallistua ARVONTAAN. Arvonta-aikaa on sunnuntaihin 23.5 asti!
Nyt jo on hurjasti osallistujia, kiitos siitä teille kaikille. Mutta vielä ehtii mukaan.


Yritän kunnostautua jälleen kommentoinneissa ja postauksissa. Pakko pyytää anteeksi, koska kommentointi on jäänyt niin vähiin.


Kiitän uusia ja vanhoja lukijoita, kommentoijia ja vierailijoita!!



Aurinkoisia kesäpäiviä kaikille teille blogiystävät :)

...suvituulen minä kutsun kuulen...

 

Tässä minun Mårbackan-pelakuuni parvekkeella. Se on paljon hyvinvointisempi, kuin ne halvat valkoiset, joita ostin aiemmin. No, nekin pääsivät parvekkeelle ja minusta vähän tuntuu, että voivat jo paremmin. Kaikki istutukseni ovat myöskin päässeet olkkkarin partsille. Siellä ne saavat oikeaa aurinkoa, kun ikkunoita on pakko pitää auki. Ovat vahvistuneet oikein reilusti.

 

Olen pitänyt tässä pakkotaukoa muutaman päivän. Kaaduin perjantaina aamupäivällä pahasti vasemman polveni. En ole pystynyt istumaan tietokoneen ääressä tuon kipeän kinttuni kanssa.
Röntgenissä ei ollut murtumia, mutta nestettä oli. Lääkärin mielestä sitä ei kannattanut poistaa, koska oli infektioriski olemassa. Kipu olisi lähtenyt punkteeraamalla, mutta nyt sitten syödään särkylääkettä.
Polvi on mustelmilla, turvoksissa ja kipeä. Kahden viikon päästä lääkäriin tutkittavaksi, koska nyt ei jalan kipeyden vuoksi voinut tutkia. Ilmeisesti huusin riittävästi, että uskoivat.
Minä olen näemmä erittäin onnettomusaltis silloin, kun mies on reissussa. Tuli viimeyönä kotiin ja tänään olimme Kävelykadun kirpputorilla. Ihmiset myyvät omia tavaroitaan kadulla. Valtavasti oli myyjiä ja tehtiin löytöjäkin. Niistä myöhemmin.
Olin eka kertaa ulkona kaatumisen jälkeen. Kyllä nyt jomottaa jalkaa. Liikaa käveltiin ilmeisesti.

 

Tässä viime kesänä ostamiani kenkiä kesäksi. Pidän sandaalien lisäksi citylenkkareista ja loafereista. Lempparini ovat nuo mustat kiiltonahkaiset Höglin citylenkkarit, joissa on Swarovaskin kristalleja. Ovat todella hyvät jalassa. Melkein kaikki kengät on ostettu Donnasta.
Mutta, nyt on suuri mutta.
Jalkani ovat edelleenkin niin turvoksissa, etteivät tahdo millään mahtua näihin viimekesäisiin kenkiin.
En henno silti vielä luopua näistä, odotan ihmettä tapahtuvaksi. Jospa ne alkaisivat vaikka hoitaa tätä turvotusasiaa, kun menen parin viikon päästä lääkäriin. Toivon ainakin niin.

 

Kaiken lisäksi moniin kenkiin on ostettu laukkukin.
Hiukan harmittaa. Minulla menee kengät useamman vuoden, jos vain ovat hyvät jalassa ja tykkään niistä muuten.
Silti teen silloin tällöin hutiostoksia. Olen vienyt jonkin verran kenkiä ja laukkuja siskolle Poriin.
Nyt on Prinsessakin sitten vienyt ekat käyttämättömät citylenkkarini. Hopean väriset ja mukaan laitettiin tietysti samanvärinen laukku. Vähän oli ollakseen.


 

Täällä on upeaakin upeammat kesäkelit. Tänään oli +30 astetta ulkona ja minusta se oli jo vähän liikaa. Nyt koivut vihertävät jo kunnolla ja pensaissa on lehdet. Tämän hetken vihreä on kaikken kauneimman väristä vihreää. Lehdet tummuvat sitten ajan myötä.
Kesä tulla putkahtaa joka vuosi yllättäen, parissa päivässä.
Meillä on sisällä ristiveto koko ajan. Molemmilla parvekkeilla on pakko pitää ikkunoita auki, samoin joka huoneessa.


Kiitos uusille ja vanhoille lukijoille, kommentoijille ja vierailijoille!!


Kauniita kesäpäiviä kaikille :)

Pieni vuodatus

 

Meillä on olohuoneessa kirstun päällä kylvämiäni siemeneniä ja juurrutettuja kukkia.
Aivan tälläistä pienimuotoista. Valkoiset Mustasilmäsusannat ovat jo hyvässä alussa ja niitä riitti kahteen purkkiin.
Ensimmäinen valkoinen tuoksuhernekylvös epäonnistui. Uudet ovat jo pukkaamassa pientä alkua esiin.
Löysin myös matalaa punaista tuoksuhernettä ja sekin näyttää jo hieman pieniä alkujaan. Korkeus näillä on vain 15cm.

 

Nyt pieni vuodatus.
Eräässä blogissa pidettiin hassuna, että on olemassa blogeja, joissa esitellään vaan astioita ja ostoksia. Näitä astioiden esittelyjä on ollut nyt vähän enemmänkin ja minusta se on ihan ok, jos joku niin haluaa tehdä.
Kirpputorilöydösten katselu on minusta ainakin tosi mielenkiintoista. Näkee upeita ostoksia ja sellaisia tavaroita ja esineitä, joita ei ole tiennyt olevan olemassakaan. Kirppariostoihin liittyy myös usein tuunaus. Eli ei esitellä pelkkiä ostoksia.
Enkä usko, että kenenkään koko blogi on sellainen,että se kertoo vain ostoksista tai astioista.
Minä olen esitellyt astioitani ja ostoksiani. Mutta kyllä minun blogini sisältää muutakin kuin ko asioita.
Jotenkin koin silti tuon arvostelun piikittelynä, koska se tulee omasta "blogipiiristä".
Minulle ei tulisi mieleenkään alkaa arvostelemaan kenenkään postausten aiheita.
Meillä ei tehdä remonttia, joten siitä ei voi kertoa. Tällä hetkellä olen sellaisessa kunnossa, etten saa tehtyä käsitöitä tai tuunauksia. Meillä ei ole pihaa, josta riittäisi juttua. Ym, ym...

Nyt minäkin tiedän millaista on kun nurkan takaa puukotetaan selkään. Mutta asiahan ei ole minun häpeäni, vaan toisen osapuolen. Piste.

 

Elämäni ensimmäinen laventeli. Tässä se on keittiön pöydällä kuvattuna, mutta oikeasti sitä pidetään parvekkeella. En tiedä miten sitä kasvatetaan ja voiko sitä pitää sisällä. Tämänhän pitäisi tuoksua voimakkaasti, mutta minulla taitaa olla vielä sen verran flunssaa, etten haista mitään. Katsotaan, miten pärjään sen kanssa.

 

Perenna kerrostalon parvekkeella. Ihan järkevää. Mutta oli niin kaunis unikko, että pakko oli laittaa ostoskärryyn. Täytyy viedä pois, jos näyttää ettei se viihdy ollenkaan parvekkeella purkissa.
Näitä värikkäitä orvokkeja viedään makkarin eli Prinsessan parvekkeelle. Mutta tuo punainen unikko on niin kiva väriläiskä olohuoneen vaalealla parvekkeella, että se saa jäädä sinne.


Kiitokset uusille ja vanhoille lukijoille, kommentoijille, arvontaan osallistuneille ja vierailijoille!!



Aurinkoista viikkoa kaikille :)



Muistakaahan osallistua arvontaan!!

Når solen titter inn....

Det blir kanskje ikke de fineste bildene..
Men for meg så blir det det...
Når jeg ser bilder med dette lyset,
tenker jeg alltid på midt sommer..
Så rart i grunn at lyset kan skape slike drømmer..
Tenk så lykkelig sola gjør oss..

Og det samme gjør Burleigh koppen også
så fuld av historie,så mange gode samtaler den har
vært med på,he he om den bare kunne pratet så
kunne den fortalt dere masse ;)

En liten solstråle er med på å skape den
lille stemningen på bildet

Tre trisser lyser opp i en suppeterin

Maileg kaninen trenger virkelig sol hatten sin ;))

Jo for meg er dette nostalgi,masse nostalgi

Lykkelig?jo det er det jeg er ;))
Og til slutt,
et stemnings bilde med de skjønneste
sommer treskoene som jeg selger i butikken ;))









Arvonta

 

Nyt se lupaamani arvonta sitten on. Kävijämäärä on ylittänyt 10.000 ja lukijamäärä on 103. Tälläisiin lukemiin en olisi ikinä uskonut pääseväni. Kiitos siitä kuuluukin ainoastaan teille uskolliset lukijani ja vierailijani. Mietin palkintoa pitkään ja koska käsityö/tuunaus-rintamalla on ollut täysin hiljaista, oli pakko turvautua valmiisiin tuotteisiin.

 

Pääpalkintona on Riviera Maisonin tarjotin ja 4 kpl kankaista lautasliinaa renkaineen.
Kävimme tänään palkintoja ajatellen ostoksilla Sisustus Satiinissa. Se on kerrassaan ihana sisustusputiikki täällä Jyväskylässä. Sinne kannattaa poiketa, jos on täälläpäin liikenteessä.
Arvon tälläkin kertaa 2 palkintoa, joista toinen on lohdutuspalkinto.

 

Tämä toinen palkinto on Riviera Maisonin pyöreä sangallinen pienehkö kori, jonka sisältö on kerätty omista tavaroistani.

 

Sisältöön kuuluu 2 vanhaa valkoista puista lankarullaa, luonnonvalkoista kapeaa pitsiä, pellavan väristä kapeaa puuvillanauhaa, luonnonvalkoista puuvillanauhaa jossa ranskalaista tekstiä, kolmea leveyttä puuvillanauhaa, jossa liima toisella puolella ja ruskea moneen kertaan tarttuva teippi, jossa on kirjoitusta.
En ole mitannut yhtään näistä, mutta ei niissä ihan vähääkään ole. Ajattelin laittaa tälläisiä mukaan, koska blogit ovat täynnä taitavia käsityöihmisiä.

Säännöt ovat ne tavalliset; 1. kommentoinnista tähän postaukseen = 1 arpa
2. jos liityt lukijaksi tai olet jo lukijani = lisäarpa (pitää olla maininta, että on lukija)
3. jos linkität blogiisi kuvan kera = on lisäarpa (tästäkin maininta). Yhteensä voi saada 3 arpaa.
Anonyymit, laittakaa nimimerkki!
Arvontaaika loppuu maanantaina 24.5. Kaikki mukaan!!!


Kiitokset Jaanalle blogista Koti Kainuunkadulla tästä aurinkoisesta tunnustuksesta! Olen otettu tästä huomionosoituksesta. Tuli ihan tarpeeseen, olen nimittäin ollut niin kamalassa flunssassa vapunpäivästä lähtien. Kamala yskä vielä repii keuhkoja. Kiitokset Jaanalle vielä.
Haluan laittaa tätä auringonpaistetta eteenpäin Tuksulle blogiin Wanha Mummula, Tuirelle blogiin
Kuulasta ja kepeää, Sarpalle blogiin Valkoisten ruusujen koti sekä JaanaElinalle blogiin Aika on taikaa. Kaikki blogissani vierailevat ovat kylläkin ansainneet tämän tunnustuksen. Ottakaa mukaanne auringonpaistetta!!

 

Tähän kuvaan on hyvä lopettaa ja toivottaa hyvää Äitienpäivää kaikille äideille!!


Kiitos lukijoille, kommentoijille ja vierailijoille!!


Mukavaa viikonloppua kaikille :)

Takk for hjelpen Viktor !

For noen dager siden,trengte jeg virkelig hjelp..
Altså et ordentlig fotoapperat og en som kan det med å ta bilder..
He he,redningen kom..snille nabo gutten stilte opp
med linser og andre foto ting..
Så flink han er,ble så fornøyd,
dere skjønner bildene skulle sendes av gårde
så her er bare bittelitt av de 65 bildene;))
He he så de fineste er spart...
Navnet på den unge fotografen er Viktor Rudi
Han har egen hjemme side,så ta en titt,
fine bilder han har tatt som vises der ;))
Bildene er ikke noe redigering.
Her er litt av soverommet,og se min nyyydelige prøvedukke
i fra himlarom i Sverige har kommet ;))
Den spillende engelen,selger jeg i butikken
men jeg har malt den matt matt hvit

Loftstuen har nå fått tallerkenhylle og
sjablong som er malt ;))

Å er den ikke fin denne gammel blå skodden ;))

En sko eske har jeg dekorert,faktisk flere..
he he samler på servietter skjønner dere..
Litt stemning ;))

Så da var det på tide å gå
ned trappa igjen ;))
God helg!!