Mukavaa postia ja löytöjä
Mies maalasi vanhan ison korin valkoiseksi ja nyt siellä säilytetään pellavatyynyjä. Mielestäni kaikenmaailman koreja saisi olla vaikka kuinka paljon.
Kuvan tuoleja on harmittavasti vain 3 kpl. Ostin Huutiksesta 5e:n kappalehintaan, kun myyjä oli Jyväskylästä. Ei tullut rahtikuluja ja kun halvalla sai.
Ne ovat todella raskaat, täyttä puuta siis. Haettaessa ne olivat tummanruskeat ja lakatut.
Monta kuukautta tuolit olivat Miehen huoneessa ja mietittiin mitä tehdä niille. Kun eivät oikein edes mahtuneet meille. Mies ei suostunut hiomaan ja maalaamaan niitä ja minulla ei taidot olisi riittäneet.
Sitten löytyi paikka, jossa ne hiottiin ja maalattiin 20e / tuoli. Ja ihan hienot niistä tuli.
Eikä auttanut kuin tiivistää huonekaluja, että saatiin tuolit mahtumaan olohuoneeseen.
Olen pienessä ajassa löytänyt kirpparilta posliinisia madonnia 3 kpl. Kaksi on isoa ja 1 pieni. Isot 3e ja pieni 1e. Kaksi niistä löysi tiensä tälle pöydälle.
Tämä suloinsen litran alumiinihinkki löytyi myös kirpparilta. Minulla on ennestään isompi 5 litran maitohinkki, mutta siinä ei ole kantta.
Mies osti reissullaan tuollaisen pikkuruisen maitotonkan litran kannun kaveriksi. Saavat ainakin vähän aikaa olla keittiön tasolla.
60-luvulta peräisin oleva kanamunakenno maksoi euron ja samalta ajalta ovat peräisin kovaa muovia olevat kermakko ja sokerikko. Ne ovat aikaisempia hankintoja Huutonetistä.
Näin upean arvontavoiton sain tänään postista. Voitin Sanin arvonnassa blogista Tikbumsa. Kauniit kiitokset kätevästä kauppakassista. Sitä saa pienemmäksi päissä olevien nepparien avulla ja avoimena laukku on tosi suuri. Se on sekä kaunis että käytännöllinen. Vielä kiitokset!
Siivosin eilen molemmat parvekkeet ja kyllä särki polvia sen jälkeen. Oikea on tällä hetkellä yhtä kipeä kuin vasenkin. Myötätunnostako äitynyt mokoma. Siinä valitusosuus.
Kuva makkarin parvekkeelta, jossa toinen pää ainakin vähän aikaa saa olla valkoisena.
Kunhan se kauan kaivattu ompeluinnostus nyt suostuisi tulemaan, niin parveke saa uuden vaaleanpunaisen kuosin. Prinsessan toiveitten mukaan.
Vielä ehtii osallistua ARVONTAAN. Arvonta-aikaa on sunnuntaihin 23.5 asti!
Nyt jo on hurjasti osallistujia, kiitos siitä teille kaikille. Mutta vielä ehtii mukaan.
Yritän kunnostautua jälleen kommentoinneissa ja postauksissa. Pakko pyytää anteeksi, koska kommentointi on jäänyt niin vähiin.
Kiitän uusia ja vanhoja lukijoita, kommentoijia ja vierailijoita!!
Aurinkoisia kesäpäiviä kaikille teille blogiystävät :)