Suklaata ja sohvannurkkaa

Viikonloppuna isoin isosisko pyörähti meillä kihlattunsa kanssa ja juhlistimme sormuksia + viime viikkoisia synttäreitäni minttusuklaa-täytekakulla. Kuva unohtui tietenkin ottaa, mutta tämä yhtä herkullinen kakkukuva on lainattu Kodin Kuvalehdestä, josta siis alkuperäinen reseptikin on napattu ;) Tein minttusuklaakakkua samaisen tyttäremme lakkiaisiin aiemmin tänä keväänä ja täytyy kyllä todeta, että maut ovat kohdallaan. Karhunvatukat jätin tällä kertaa pois ja korvasin ne ranskalaisilla pastilleilla. Lurps!

Minttusuklaakakku

10–15 hengelle


Pohja

 
4 munaa
2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
4 rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Täyte

1 tlk (400 g) säilykepäärynöitä sokeriliemessä
4 dl vispikermaa
¾–1 dl sokeria
1 prk (150 g) ranskankermaa
1 tl vaniljasokeria
15 kpl After Eight -minttusuklaakarkkeja



Tee näin: 

1. Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi. Yhdistä kuivat aineet ja siivilöi munavaahtoon. Kaada taikina 3 litran voideltuun vuokaan ja paista 180 asteessa uunin alatasolla 30–35 minuuttia. Jäähdytä hyvin.

2. Valuta päärynät siivilässä ja säästä liemi. Survo päärynät soseeksi. Vaahdota kerma sokerin kanssa. Lisää joukkoon ranskankerma ja vaniljasokeri. Leikkaa jääkaappikylmät minttusuklaapalat pieniksi ja sekoita vaahtoon.

3. Leikkaa kakkupohjaan kaksi väliä ja kostuta välit päärynätölkin mehulla. Levitä alimmalle pohjalle ensin päärynäsurvosta ja sen päälle reilusti minttu-kermavaahtoa. Täytä toinen väli samalla tavalla. Kuorruta kakku lopulla kermaseoksella ja koristele mielesi mukaan.


Pikkusisko 4½ v. tuli eilen illalla kipeäksi. Hän ei ole enää yli vuoteen nukkunut päikkäreitä, mutta tänään päivällä uni vei voiton sohvannurkassa wrap me around you peittoon kääriytyneenä. Onneksi kyseessä näyttäisi olevan ihan harmiton nuhakuume *kopkop* koputtaa puuta*. Mutta äidillä on tietty aina pikkuisestaan huoli ja nyt hissutellaan muutama päivä.

-Sally-