 |
| Karjaan kirkon kuvat netistä |
Ajoin pyörälläni eilen, illan pimeässä kirkkotietä pitkin.
Tyttäreni kanssa kahdestaan halusimme mennä kuuntelemaan joululauluja kirkkoon.
Minulla oli suuri kaipaus tuntea jotakin.
Halusin tuntea joulun hengen koskettavan minua, sitä toivoin hartaasti.
Sydämeni kaipasi joulun saapumista sydämeeni.Se tunne sydämessä on minulle joulun ajassa tärkeintä.
Ilman sitä, jouluni ei tunnu joululta.
Pysähdyin kauniin vanhan kirkon eteen.
Kävelin pienen holvikaaren alta ja katsoin ylöspäin.
Tähdet tuikkivat taivaalla ja kirkosta kuului kaunis sointu.
Otin tytärtäni kädestä kiinni ja kävelimme kirkkoon.
Kirkko oli täynnä.
Kynttilät paloivat, tunnelma oli harras ja kaunis.
Katselin ylöspäin ja suuntasin katseeni Kristuksen kuvaan.
Hymyilin.
Laulut soivat hyvin kauniisti.
Lauloin koko sydämestäni.
"En etsi valtaa loistoa,
en kaipaa kultaakaan,
mä pyydän taivaan valoa
ja rauhaa päälle maan.
Se joulu suo, mi onnen tuo
ja mielet nostaa Luojan luo.
Ei valtaa eikä kultaakaan,
vaan rauhaa päälle maan."
Kyyneleeni valuivat, hymyilin.
Sydämeni täyttyi rakkaudesta ja valosta.
Mieleni yleni, lämpö ympäröi minut.
Jouluni oli saapunut.
Se saapui kauniissa laulussa, hiljalleen.
Se kosketti minua ja toi minulle sen, mitä olin eniten kaivannut.
Olin onnellinen suurimmasta lahjasta, mitä koskaan voin joululta odottaa.
Rauha sydämessä, mieli täynnä kiitollisuutta, poljin pimeässä kotiin.
En olisi voinut olla eilen onnellisempi.Jouluni on tullut.