Showing posts with label ajatuksia / my life. Show all posts
Showing posts with label ajatuksia / my life. Show all posts

Olen iloinnut


Tänään arjesta.
Ihanasta aamusta yhdessä vanhempieni kanssa.
Paistamistani letuista ja hyvästä luomu hillosta.
Ihanan raikkaasta talvisesta säästä.
Upeasta hengästyttävästä potkukelkkaretkestä pienen kanssa.
Pojan onnistumisesta puheterapiassa.
Halvoista, kauniista tulppaanikimpuista.



Tänään nautin puhtaista lattioista ja pyykin pesemisestä.
Rakastuin väreihin uudestaan ja ripottelin niitä joka puolelle.
Nautin kivasta juttutuokiosta vaatekauppiaan kanssa.
Ja samalla jäin haaveilemaan upeasta mekosta.



Arjessa yksinkertaiset asiat ovat niin kauniita.
Ne vain jäävät usein huomaamatta.
Tänään  aamusta asti päätin nauttia pienistäkin asioista.
Ja nyt hymyilyttää.
Olen todella iloinnut tästä päivästä, mitä on vielä paljon jäljellä.


Mistä sinä olet tänään iloinnut ja nauttinut?

Just some thoughts

Ihanaa kun on talvi!
Rakastan tuota lumen tuomaan valoa ja lämpöä.
Minusta lumi on lämmintä. En palele ulkona, jos siellä on kunnolla lunta.

Mietin tuossa, että viitsinkö tästä kirjoitella...
Mutta koen, että blogissani on tärkeää myös elämän vaikeampien asioiden käsittely, edes pienessä määrin.
En tiedä miksi, mutta minusta se tuntuu luontevalta puhua niistä täällä.

Moni varmaan muistaa, että sain puolitoista vuotta sitten "keskivaikea masennus" diagnoosin.
Se ei ole tässä matkan varrella mihinkään muuttunut, vaikka olo onkin jo aivan eri.
Olen käynyt psykologilla tämän koko ajan.
Lääkereseptin sain taskuuni puoli vuotta sitten.
Olen erittäin lääkekammoinen ihminen.
Koko tämän ajan pohdin, että aloitanko lääkkeet terapian tueksi.
Uutenavuotena tein päätöksen aloittaa. Se oli myös syy, miksi täällä blogissa on ollut aavistuksen hiljaisempaa.
Ajatus ei alkuun kulkenut ihan täysillä.

Minä syön Seronil 10mg yhden päivässä.
Lääke on miedoimmasta päästä ja annos on todella pieni.
Alkuun palelin aivan hulluna.
Olisin voinut oksentaa aamusta iltaan ja vain nukkua.
Oireet helpottuivat muutaman viikon jälkeen, mutta väsymys on jäänyt.
Sekin pitäisi helpottua vähitellen.

Minulla lääke auttaa pitämään sen pahimman alamäen poissa.
Ikään kuin hammaslääkärissä saat puudutuksen ja sinua porataan. Tiedät missä kohtaa kuuluisi sattua, mutta ei satukaan. Näin asian siis koen.
Tunnen, kun olo meinaa huonontua, mutta niin ei käykään. Olo pysyy ihan hyvänä koko ajan.
Pieni määrä on minulle sopiva.
Olen oikeasti tyytyväinen, että uskaltauduin ottaa lääkkeet terapian tueksi.

Masennusta ei tarvitse kenenkään hävetä!
Se on Suomessa tabu ja asiasta pitäisi olla hiljaa. Miksi?
Kuka tahansa voi sairastua siihen milloin vain.
Siihen on apua, tukea ja lääkkeitä. Tästäkin paranee ajan kanssa.
Itse olen sairastanut tätä "kroonisesti" yli 10 vuotta. Apua tajusin hakea vasta vuosia myöhemmin.
Ihminen kun tottuu kaikkeen. Sairaudesta, pahasta olosta tuli osa minua, mitä osasin jollakin tavalla hallita.
Mutta ihmisen ei kuulu tottua siihen.
Nyt tiedän, miten mahtavalta tuntuu, kun olen päässyt hurjasti eteenpäin.
Kun tunnen enemmän itseäni, ja tiedän mihin pystyn.

Itse aloitan psykoterapin ensi kuussa.
Kela korvaa 37e käynniltä korkeintaan kolmen vuoden ajan.
Terapeuttini palkkio tunnilta on 80e.
Itse käyn kerran viikossa, vähintään kaksi vuotta.
Omavastuu on tuossa aika korkea. En osannut odottaa, että itselle jää maksettavaksi melkein 2000e vuodessa. Se on todella paljon!
Mietin kuukausia, että mitä asian kanssa teen.
Päätin mieheni kanssa, että se raha on silti sijoitus tulevaisuuteen.
Se on sijoitus minuun!
Kun aloitin terapian, päätin, että vien tämän loppuun asti.
Ja viedäkseni tämä projekti loppuun, on minun käytävä psykoterapiassa tuo kaksi vuotta.
Tulee varmasti olemaan vaikea, mutta samalla upea matka omaan itseen.
Ehjä, kokonainen minä, on suurin palkinto mitä voin saada.
Se on motivaationi ja palkintoni.

Olisi ihana kuulla muiden kokemuksia terapiasta ja masennuksesta.
Ymmärrän, jos halut anonyymisti asiasta puhua.
Asiattomia kommentteja en tule julkaisemaan.

Slowly

Olkkari viime pääsiäisen aikaan. Ihana tuota valonmäärää!!! Vanhoilla kuvilla mennään tämä postaus.

Hitaasti asiat loksahtelee paikoilleen.
Mieli on levännyt ja stressi puolittunut, kun moni tärkeä asia elämässä on saanut selkoa.
Joskus on vain pakko pysähtyä ja järjestää mielenmylleryksessä ne suurimmat asiat kuntoon.
Ja näin olen tehnyt.
Nyt tuntuu taas paremmalta; kevättä ja valoa kohti mennään koko ajan.

Otan poikani ja parhaan ystäväni, sekä hänen tyttärensä kanssa pienen irtioton.
Lähdemme ensi maanantaina Tukholmaan.
Ihana olla pari päivää mahtavassa seurassa ja tietty piipahtaa tänne.
Jos vaikka Noa Noa olisi yhtä ihana upeiden tarjousten kanssa, kuten tähän asti ollut.
Kesäksi olisi kiva saada pari edullista kaunista mekkoa ja Timbulta sandaalit lapsille ja miehelle.
Vinkkinä vaan muillekin, että Matkapojilla on nyt aivan mielettömän halpoja matkoja!
Siksi tälläinen extemporee matka innostuttiinkin nyt tekemään.


Niin, ja palailen tännekin sitten kunnolla varmasti viimeistään reissun jälkeen.
Sitten on taas aikaa ja kuntoa järkkäillä juttuja kotona ja postailla.
Selkä kun taipuu koko ajan enempi ja on mahdollista esim. oikaista sohvaa.
On muuten aika IHANAA tehdä tuotakin monen viikon jälkeen.
Näitä elämän pieniä iloja siis.

Until it is gone...




Patjalla maatessani, venytellen, itseäni vähitellen oikoen, on ollut minulla aikaa ajatella.
Kun ei pääse eteenpäin ilman toisen apua, kun ei voi edes vessakäyntiä toimittaa yksin ilman toisen apua; silloin alkaa ottamaan pannuun!
Tajusin kiroilujeni lomassa muutaman asian.
Huomasin, mitä aloin kaipaamaan...

Odotin sitä hetkeä, että olisi niin paljon voimia, että jalat pitäisivät pystyssä, jotta pääsisin suihkuun.
Kun tänään tuo päivä koitti, olin suunnattoman iloinen!
Vaikka suihkussa käyminen vei kaikki voimat jaloista, olin onnellinen, että pystyin sen tekemään.
Katselen lattiarajasta lipastojen alle, näen kaikki pölyt ja roskat, ja tiedättekö mitä?
Mä odotan sitä päivää, kun selkä taipuu ja jalat kannattelee, että voin ne sieltä imuroida.

Olen riemuinnut askelista keittiöön.
Tanssinut mielessäni ripaskaa, kun olen huhkien päässyt maarajasta yksin ylös.
Olen nauttinut hyvin pienistä asioista.

Miten ihminen voikaan ottaa elämässään kaiken niin itsestään selvänä?
Kävely, näkeminen, syöminen, haistaminen, maistaminen ym. eivät ole itsestäänselvyyksiä.
Ne kuitenkin tapahtuvat suurimmalle osalle meistä ilman ajattelua.
Me alamme inhota siivousta, ruoan laittoa, loskassa kävelyä, painavien tavaroiden nostamista...kunnes se mahdollisuus tehdä niitä, otetaan meiltä pois.
Silloin ei kaipaa enää matkoja, hienoja ostoksia tai kokemuksia.
Minä en kaipaa taas mitään muuta kuin, että voisin kävellä ilman kipua ja tehdä arkisia askareitani ihan rauhassa. Ilman, että varpaat menevät puuduksiin ja alkaisi pyörryttämään.

Milloin viimeksi olet iloinnut kyvystäsi kävellä?
Tai että voit nähdä kauniin luonnon ja voit halutessasi laittaa ruokaa ja siivota?
Et varmaan ihan juuri, kuten en minäkään.
Sitä pysähtyy miettimään vasta pakon edessä.
Arkinen elämä on oikeasti aika mielettömän ihanaa!
Ihan pienet elämän asiat, ne ovat kultaakin arvokkaampia.

Taas kerran teen itselleni sen lupauksen, että valitan vähemmän ja kiitän enemmän.
Ja odotan sitä hetkeä, kun tämä selkä on taas kunnossa ja voin lähteä koiran kanssa kävelylle.

Ihanaa ja parempaa Uutta Vuotta teille kaikille!
Elämä on ihanaa, kaikessa muodossaan, kun sen vaan muistaa huomata.
Eikös juu.

2012


Vuosi vaihtuu jälleen!
Miten aika voikaan mennä näin nopeasti.
Joulu tuli ja meni nopeammin, kuin ehdin kunnolla edes latautumaan tunnelmaan.

Uusi vuosi otetaan vastaan "Pikku Myy" nutturassa, suihkusta haaveillen.
Villasukat jalassa, ihanan virkatun peiton alla, keinutuolissa kiikkuen.
Hissukseen, kumarassa, kuin 100-vuotias, hiippailen talutettuna.
Mutta hei, eteenpäin mennään jo!

Kiitos kaikille mukana viihtyneille!
Mennyt vuosi on ollut hyvä ja paljon upeita asioita on tapahtunut.
Toivottavasti tuleva vuosi olisi vielä parempi ja toivon, että muutamat isommat unelmat toteutuisivat.
Muista tavoitella unelmiasi, muuten ne eivät koskaan toteudu!
Innolla ja kiitollisuudella otan uuden vuoden vastaan.

Uglet + iskias

Etsiessäni netisä kauppaa, missä olisi suht kivasti Mio my Mio vaatteita tarjolla,
löysin Uglet putiikin Tanskasta.
Tilasin tytölle kuvien vaatteet tosi hyvällilä ale-hinnoilla.


Tyttäreni tykkää vähän synkistä, "Tim Burton" tyylisistä vaatteista, kuten hän itse sanoo.
Toivon, että osuin nyt noiden vaatteiden kohdalla oikeaan.Minun makuni kun on niin täysin erilainen, mutta yritän oppia tietämään, mistä tyttäreni oikeasti tykkää.
Lapset ovat perjantaihin asti Sysmässä vanhempieni luona, joten en voi näyttää ja hyväksyttää ostoksia etukäteen.
Meillä on miehen kanssa vapaata...


Mä tosin paukautin selkäni nyt tosi pahasti.
Kumarruin ja pamahti alaselässä niin, että lensin polvilleni.
Taju meinasi kivusta mennä ja huusinkin kuin tapettava eläin...
Tunnin olin polvillani keittiönkulmassa, kunnes pääsin Tramalin ja mieheni avuin olkkariin patjalle.
Konttasin hitaammin, kuin 9 kk vauva, kuten mieheni asiaa kuvaili.
Iskias vaivaa taas, enkä pääse patjalta enää edes ylös.
Tässä makailen vatsallani, jumppailen ja kiroilen oloani.
Ärsyttää olla patjan vankina ja täysin miehen armoilla.
Ei oikeasti paljon naurata, kun joutuu pissaamaan vatsallaan kulhoon...
Shoppailu onneksi onnistuu näinkin. =) Heh hee.

Ps. Hyviä shoppailuvinkkejä saapi tähän listailla ja vinkat minua ja lukijoita.
Minä etsin tuon tyylisiä vaatteita 146cm tytölle ja todella laihalle 128-134cm pojalle housuja.

On syytä hymyyn!


5 päivää takana lääkkeitä ja ihovoiteita.
Ja ero on HUIMA!
En voi uskoa, mitä vauhtia mun kasvot paranee.
Nyt näkee jo eron poskissa, ovat kaventuneet.
Turvotus kasvoista on jo täysin poissa.
En malta odottaa, miltä kasvot näyttää parin kuukauden päästä.
Mies sanoikin eilen, että mun iho on melkein kuin olisin "kirurgilla käynyt".
Niin suuri ero on, että hänkin on sen todella huomannut.



Hymy huulilla lähdemme huomenna aamusta Sysmään, vanhempieni luokse.
Osallistun siellä äitini kanssa joulumyyjäisiin, mitkä on kuulemma pidetty Sysmässä 1800-luvun lopulta asti.
Jännityksellä odotan, millaiset ne ovat.
On ihana mennä viettämään yksi vuorokausi vanhempieni kanssa.
Sunnuntaina haemme Lahdesta pienen Nella-kultsivauvamme kotiin.
Sitten voi meidän joulu todella alkaa...

Joulumieli

Karjaan kirkon kuvat netistä

Ajoin pyörälläni eilen, illan pimeässä kirkkotietä pitkin.
Tyttäreni kanssa kahdestaan halusimme mennä kuuntelemaan joululauluja kirkkoon.
Minulla oli suuri kaipaus tuntea jotakin.
Halusin tuntea joulun hengen koskettavan minua, sitä toivoin hartaasti.
Sydämeni kaipasi joulun saapumista sydämeeni.
Se tunne sydämessä on minulle joulun ajassa tärkeintä.
Ilman sitä, jouluni ei tunnu joululta.


Pysähdyin kauniin vanhan kirkon eteen.
Kävelin pienen holvikaaren alta ja katsoin ylöspäin.
Tähdet tuikkivat taivaalla ja kirkosta kuului kaunis sointu.
Otin tytärtäni kädestä kiinni ja kävelimme kirkkoon.


Kirkko oli täynnä.
Kynttilät paloivat, tunnelma oli harras ja kaunis.
Katselin ylöspäin ja suuntasin katseeni Kristuksen kuvaan.
Hymyilin.

Laulut soivat hyvin kauniisti.
Lauloin koko sydämestäni.
"En etsi valtaa loistoa,
en kaipaa kultaakaan,
mä pyydän taivaan valoa
ja rauhaa päälle maan.
Se joulu suo, mi onnen tuo
ja mielet nostaa Luojan luo.
Ei valtaa eikä kultaakaan,
vaan rauhaa päälle maan."


Kyyneleeni valuivat, hymyilin.
Sydämeni täyttyi rakkaudesta ja valosta.
Mieleni yleni, lämpö ympäröi minut.
Jouluni oli saapunut.
Se saapui kauniissa laulussa, hiljalleen.
Se kosketti minua ja toi minulle sen, mitä olin eniten kaivannut.
Olin onnellinen suurimmasta lahjasta, mitä koskaan voin joululta odottaa.
Rauha sydämessä, mieli täynnä kiitollisuutta, poljin pimeässä kotiin.
En olisi voinut olla eilen onnellisempi.
Jouluni on tullut.

Muistatteko nämä kuvat?


Mä muistan, vähän liiankin hyvin.
Nuo kuvat on minusta, kun mun kasvoissa on ollut tulehdus ja sen tuoma turvotus pahimmillaan.
Tekee kyllä aika kipeetä katsoa noita...
Oli hyvä, että kuvasin kasvot tuona päivänä, sillä tarvitsin kuvia viime maanantaina.
Minä kyllästyin hoitamaan ihoani, saamatta todella hyviä tuloksia.
Tajusin, että mitään mitä minä teen, ei auta enää asiaa.
Pelkäsin koko ajan, että kasvoistani tulee taas tuollaiset, kuin noissa viime talvisissa kuvissa. Yöh...
Lääkärin kautta sain ajan ihotautipolille.
Siellä siis kävin viime maanantaina.
Oli aivan upea lääkäri!

Nyt on troppia ja voidetta, neljää erilaista, millä mun iho saadaan kuntoon.
Jo kolmen päivän hoidon jälkeen huomaan hurjan eron!
Miehenikin sanoi, että ihoni on jotenkin tasaisempi, näin siis ihan ohimennen totesi. Se on paljon se!
Näppylät on kutistuneet hurjasti, ei ole tullut uusia ja huokoset jo nyt pienemmät.
Kahdessa kuukaudessa pitäisi nähdä selvä ero ja silloin menen kontrolliin.
Tarvittaessa lääkekuuria jatketaan.



Ja mikä mun diagnoosi oli?
Monen teistä arvelema ruusufinni oli oikea, mutta lisäksi mulla on akne.
Nuo kaksi yhdessä saavat aikaan ikävän lookin.


Tässä vielä minä tänä aamuna, suihkun raikkaana: hiukset märkinä, täysin meikittä.
Olen todella väritön meikittä, kuin aaveen nähnyt...
Mutta näette kuitenkin mistä lähdettiin nyt liikkeelle ja että millainen ero on tuohon todella tulehtuneeseen tilanteeseen.
Halusin vain jakaa nämä kuvat ja ajatukset.
Jos vaikka joku teistä painii saman ongelman kanssa ja näin ehkä menisi lääkärin hitusen nopeammin, kuin minä.
Ei sitä tarvitse kahta vuotta odottaa, että hakee apua. =)
Tämä kun on yleensä 30-50 vuotiaden naisten riesa, eli kuulun täysin kohderyhmään.
Tätä ennen mulla ollut ihan normaali iho.

Näin "jouluista" jutustelua tällä kertaa.
Illalla menen nauttimaan kirkon tuomasta rauhasta ja tunnelmasta, mikä on vanhoissa kirkoissa, kynttilöineen.
Siellä on "kauniit joululaulut-konsertti". Ja saapi vielä laulaa mukana. Ihanaa!


Ps. Aloitin joulumyyjäisissäni JOULU-ALEN!

Ennenvanha


Pieniä uusia tuulia puhaltaa.
Aloitin tänään kirjoittelemaan myös Ennenvanha kylän asukkaana.
Kirjoitan sinne kerran viikossa, yleensä torstaisin.


Tervetuloa seuraamaan kyläläisten touhuja ja torinoita!