Kello 06.00 herätyskello soi. Tuntia myöhemmin harpon kohti bussipysäkkiä. Työpaikalle päästessäni päivä on jo saamassa voiton pimeästä, mutta toimistoajan päätyttyä illan musta verho laskeutuu jälleen ja kotimatkan alkaessa bussin ikkunasta näkyy vain ohikiitäviä valoja. Minä, joka en ole koskaan aiemmin elämässäni kulkenut bussilla, omistan nyt kaupunkiliikenteen kuukausilipun ja bussimatkan ajan harrastan tauotonta tarkkailua, minkämoisia matkaajia aamulla on ryöminyt esiin koloistaan. Se kaikki on uutta ja jännittävää ja joudun liki skarppaamaan, etten ajaisi oman pysäkkini ohi.
Yhtä lailla yllätän itseni sillä, kuinka rakastankaan aikaisia aamuheräämisiä, kun talo vielä nukkuu ja saan silittää pientä unenlämmintä poskea, juoda aamukahvini rauhassa ja pukeutua ilman, että täytyisi huolehtia muista. Kotiäitivuodet ovat olleet hektisiä näihin rauhallisiin aamuihin verrattuna. Päivällä nautin monimutkaisista työtehtävistäni toiminnanohjausjärjestelmän parissa, lounaasta catering-ravintolassa ja iltapäivän cappuccinosta nykyaikaisessa toimistoympäristössä. Kotiin palatessani ruoan tuoksu tulee vastaan kilpaa lasten kanssa, kaikkien läksyt on tehty ja pienin juoksee halaamaan ennenkuin saan syysillan kostuttamaa takkia riisuttua. Illalla mies sanoo sohvalla, että hehkun. Että aurani voi melkein nähdä paljaalla silmällä (hupsu mieheni taitaa vain nähdä minut uudessa valossa ;) On kyllä kiva huomata, etteivät pyykki- ja vaippavuoret, keräämättömät lelut tai viikosta toiseen toistuvat rutiinit ole onnistuneet pehmentämään päänuppia, vaan jo ekana päivä "business english" taipuu ja kymmensormijärjestelmä työntyy esiin takaraivosta ;) Eivät kotivuodet huononna ketään. Hyvin omaksutut tiedot ja taidot kyllä säilyvät kuin tallelokerossa ikään. Turha vaatimattomuus pois vaan ja rohkeasti menoon mukaan. Tää mun töihinpaluu sattui kyllä hyvään saumaan. Kaipasin jo kovasti uusia haasteita ;) Eli hengissä ollaan ja hyvissä voimissa. Kiitos kaikille, jotka jännäsitte näitä ekoja päiviä mun puolesta!
-Sally-